AVATE mukaan työhön kestävän elokuvatuotannon puolesta

Kotimaisten elokuvien ja tv-ohjelmien ympäristövaikutusten mittaaminen alkaa

Av-tuottajien edunvalvontajärjestö Audiovisual Producers Finland – APFI ry on luomassa kotimaiselle av-alalle kestävän kehityksen strategiaa, joka tähtää kaikkien ammattilaisten koulutuksen myötä vastuullisempaan työkulttuuriin. Strategian teko on aloitettu keväällä 2021 ekologisuuteen keskittyvällä kolmivuotisella hankkeella (2021–2024), jossa tuotantojen ympäristövaikutuksia voidaan alkaa mitata yhtenäisellä mittaristolla. APFI yhteistyökumppaneineen on aloittanut yhteistyön kansainvälisen, Iso-Britanniassa kehitetyn albert-ympäristöjärjestelmän kanssa. Euroopan komission toimintasuunnitelman (julk. 03/2021) mukaan av-alan tulee olla hiilineutraali v. 2050 mennessä.

Suomessa ei ole aiemmin kerätty mitattua tietoa siitä, millaiset ympäristövaikutukset kotimaisilla audiovisuaalisilla teoksilla on. ”Kestävä kehitys ja ekologisuus av-alalla ovat kuitenkin olleet kansainvälisesti esillä jo vuosikymmenien ajan ja viime vuosien aikana teema on noussut enemmän esiin myös Euroopassa,” kertoo APFI:n kestävän kehityksen koordinaattori Anne Puolanne. Puolanne on työskennellyt tv-freelancerina jo yli 10 vuotta sekä seurannut yhtä pitkään av-alan ekologisuuden tilannetta niin maailmalla kuin Suomessa: ”Vihdoinkin vastuullisuus niin kameran edessä kuin takana on alkanut nousta arvoksi, jonka tekijät ja eri sidosryhmät haluavat ottaa omakseen. On mieletöntä, että kokonainen toimiala haluaa muuttaa työkulttuurinsa vastuullisemmaksi.”

APFI on aloittanut yhteistyön kansainvälisen albert-ympäristöjärjestelmän kanssa, joka tarjoaa tuotantoihin muun muassa hiilijalanjälkilaskurin, sertifioinnin ja ympäristökoulutusta. Alkujaan BBC:llä luotu, myöhemmin British Academy of Film and TV eli BAFTA:n adaptoima albert on ollut toiminnassa jo yli 10 vuotta. Nykyisin työkaluja käytetään maailmanlaajuisesti yli 20 maassa arviolta yli 2 000 tuotantoyhtiön toimesta.

Albertin kansainvälinen johtaja Roser Canela-Mas toivottaa Suomen tervetulleeksi verkostoon: ”APFI ja sen yhteistyökumppanit asettavat kestävyyden Suomen av-alan ytimeen ja tukevat siten kokonaista toimialaa, jossa pyritään mittaamaan ja pienentämään tuotantojen ympäristövaikutuksia sekä inspiroimaan myös katsojia sisältöjen kautta. APFI:n hallinnoima konsortio on erittäin uniikki ja se varmistaa, että koko alalla on pääsy työkalujen äärelle, joita tarvitaan saavuttaaksemme globaalit hiilineutraaliustavoitteet.”

Järjestelmän avulla tuotantoyhtiöt voivat selvittää Suomessa kuvattujen niin kotimaisten kuin kansainvälisten tv-ohjelmien ja elokuvien ympäristövaikutuksia. Kaikille Suomen av-alan tekijöille tullaan tarjoamaan ilmaista koulutusta siihen, kuinka tuotannon eri osa-alueilla voidaan toimia ekologisemmin, ja tuotannot saavat käyttöönsä online-pohjaisen hiilijalanjälkilaskurin tuotantojen päästöjen laskemiseen.

Albertin käyttö on tuotannoille ilmaista ja ainakin vielä myös vapaaehtoista. Käytön myötä kotimaisia tuotantoja voidaan alkaa tilastoida ja vertailla ympäristövaikutusten osalta niin Suomen sisällä kuin kansainvälisesti. Puolanne korostaakin hankkeen kansainvälistä roolia: ”Pohjoismaat kiinnostavat kuvauspaikkana yhtä enenevissä määrin, mikä tuo omat ekologiset haasteensa vaikkapa logistiikan osalta. Onkin erityisen tärkeä alkaa viestiä vahvasti siitä, kuinka Suomessa halutaan tuotantoja toteutettavan.”

Kestävän kehityksen strategia tehdään yhteistyössä rahoittavan hankekonsortion kanssa, johon kuuluu alan tärkeimmät sidosryhmät kuten Yle. Ylellä on ollut käytössään toimistoille suunnattu WWF:n Green Office -ympäristöohjelma jo vuodesta 2009. Yle on sitoutunut edistämään koko kotimaisen av-alan vastuullisuutta. ”Keväällä 2021 Yle ja APFI julkaisivat yhteistyössä luovan alan vastuullisuusmallin, joka viitoittaa tietä vastuulliseen av-tuotantoon. Yhteisin periaattein käytettävä hiilijalanjälkilaskuri on jatkossa keskeinen työkalu tuotantojen ympäristövaikutuksia arvioitaessa,” toteaa Ylen vastuullisen toiminnan päällikkö Irene Tommiska-Jarva.

Kaikki Suomen kansallisen av-alan kestävän kehityksen strategiaa osarahoittavat yhteistyökumppanit ovat:

Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM

Yleisradio

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Suomen elokuvasäätiö SES

Business Finland Audiovisuaalisen alan kannustin

Helsingin kaupunki

Forssan kaupunki

Pohjois-Suomen elokuvakomissio

Lapin elokuvakomissio

Länsi-Suomen elokuvakomissio

Itä-Suomen elokuvakomissio

Kaakon elokuvakomissio

Film Tampere

Ahvenanmaan elokuvakomissio

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto TEME

Audiovisuaalisen alan tekijät AVATE ry

Lisätietoja:

Anne Puolanne, kestävän kehityksen koordinaattori / APFI ry

+358 50 387 6380, anne.puolanne@apfi.fi

apfi.fi/kestavan-kehityksen-strategia

www.wearealbert.org

Audiovisual Producers Finland – APFI ry on kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien yhdistys. Sen tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen. Vuonna 2019 APFI rahoitti yhdessä Aalto-yliopiston ja Audiovisuaalisen edistämiskeskus AVEK:n kanssa Suomen av-alan ensimmäistä ”Ekosetti”-ympäristöopasta (www.ekosetti.fi) Vuonna 2021 APFI on ottanut vetovastuun luoda yhdessä av-alan tärkeimpien sidosryhmien kanssa kotimaiselle av-alalle kestävän kehityksen strategian, jolla pyritään luomaan alalle kestävämpi työkulttuuri.