Yksi käynnissä olevan kauden hallitusohjelman merkittävin kirjaus taide- ja kulttuurialalle on kulttuuripoliittisen selonteon laatiminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt valmistelutyön ja avannut kaikille avoimen verkkokyselyn taustoittamaan työryhmän työskentelyä. Huomionarvoista on, että taustakyselyyn on mahdollisuus vastata anonyymisti, jokainen vastaus on teoriassa yhtä arvokas.

Olen koostanut tähän artikkeliin ajatuksia vastaamisen tueksi. Taustakysely liikkuu sekä korkealla, strategisella ylätasolla että sukeltaen hetkittäin myös yksityiskohtaisiin kysymyksiin esimerkiksi kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja alan tietoperustasta. Kyselyn perusajatus on vahvasti tulevaisuudessa: millaista tahtotilaa haluamme luoda ja mitkä ovat tarvittavat, kulttuuripoliittiset toimenpiteet yhteisen tulevaisuuskuvan saavuttamiseksi.

Kulttuuripoliittinen selonteko on valtion hallintoa kulttuurinpolitiikan osalta tarkasteleva selvitys, jonka hallitus antaa eduskunnalle. Selontekoa käsitellään eduskunnassa täysistunnon lähetekeskustelussa, valiokunnissa ja lopulta vielä täysistunnossa, jolloin hyväksytään selontekoa koskeva kannanotto. Kulttuuripoliittinen selonteko on konkreettinen välinen käydä keskustelua taide- ja kulttuurialan tulevaisuudesta ja linjata haluttua suuntaa valituilla toimilla.

Selonteko on poliittisen päätöksenteon ytimessä. Kyselyyn vastatessa kannattaakin miettiä, millaisista poliittisista valinnoista taide- ja kulttuuriala hyötyisivät. Suurin osa alan hallinnosta tapahtuu opetus- ja kulttuuriministeriössä, mutta myös työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja etenkin av-alan näkökulmasta liikenne- ja viestintäministeriö ovat vastuussa alaa koskevien asioiden valmistelusta. Poliittinen ohjaamien tapahtuu muun muassa lakien, rahoituksen ja olemassa olevien rakenteiden avulla. Kulttuuripolitiikkaa tehdään ja ohjataan hallitusohjelmalla, kulttuuripoliittisella strategialla, valtion talousarvion tavoitteilla ja erilaisilla ohjelmilla.

Kulttuuripoliittinen strategia on poliittinen työkalu, jonka aikajänne on pidempi kuin yksi hallituskausi. Viimeksi strategia on laadittu vuonna 2017 ja se on voimassa vuoteen 2025. Voimassa olevan strategian tavoitealueet ja tavoitteet ovat:

• ”Luova työ ja tuotanto – Taiteellisen ja muun luovan työn tekemisen edellytykset ovat parantuneet ja tuotannon ja jakelun muodot monipuolistuneet.
• Osallisuus ja osallistuminen kulttuuriin – Osallisuus kulttuuriin on lisääntynyt ja eri väestöryhmien erot osallistumisessa ovat kaventuneet.
• Kulttuurin perusta ja jatkuvuus – Kulttuurin perusta on vahva ja elinvoimainen.”

Missä olemme ja minne pitäisi päästä?

Ensimmäinen taustakyselyn kokonaisuus käsittelee nykytilannetta ja toivottua tulevaisuutta. Kun ajatellaan taide- ja kulttuuripolitiikan alaa, voidaan perustellusti kysyä, kuinka merkittävänä alaa pidetään politiikan kontekstissa laajemmin. Yhdeksi näkökulmaksi on mahdollista ottaa taide- ja kulttuurialan merkittävyyden korostamisen alan työllistävyyteen ja osuuteen bruttokansantuotteesta vedoten. Merkittävyyden avulla on mahdollista avata keskustelua taiteilijoita ja luovaa työtä tekeviä koskevista erityisratkaisuista, joihin muun muassa EU-tasolla on otettu kantaa. Näitä ovat esimerkiksi itsensä työllistävien oikeus sopia työn tekemisen ehdoista kollektiivisesti, sekä taide- ja kulttuurialan työmarkkinan joustavuuden turvaavat ratkaisut. Jälkimmäiseen otetaan kantaa myös nykyisessä hallitusohjelmassa, jossa luvataan ” Hallitus ratkaisee kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden sosiaali- ja työttömyys­turvaan liittyviä ongelmia osana sosiaaliturvauudistusta. Erityistä huomiota kiinnitetään ­freelancereiden asemaan. Huolehditaan taiteen vapaudesta, tekijöiden hyvinvoinnista, osaajien riittävyydestä ja työmarkkinan toimivuudesta.”

Taiteen ja kulttuurin merkityksen ja alan ominaispiirteiden ymmärryksen lisääntyminen edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä, josta on lupaavia esimerkkejä muun muassa audiovisuaalisen alan kasvusopimuksen yhteydessä. Sopimusta valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistyönä, kummankin hallinnonalan asiantuntijuutta hyödyntäen. Kulttuuripolitiikan tulisikin olla voimallisemmin läsnä suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

Jo käynnissä oleva hallinnonalan virastorakennetta muokkaava työ on Sivistyshallinto 2030. Sen tarkoituksena on karsia päällekkäisyyksiä ja vahvistaa hallinnonalan virastojen tuloksellisuutta. Taide- ja kulttuurialalla tämä tarkoittaa Taiteen edistämiskeskuksen, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja Suomen elokuvasäätiön tarkastelua yhtenä kokonaisuutena ja mahdollista yhdistämistä.

Selonteossa tarkasteltavien asioiden listassa ei varmasti kannata unohtaa taitelijoiden mahdollisuuksia kestävään elinkeinoon, tekoälyn vaikutusta luovaan työhön, kulttuurin rahoituksen monipuolistumista, kulttuurista ja kulttuurin moninaisuutta, tekijöiden oikeutta asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen itsenäisen luovan työn tulosten hyödyntämisestä. Samalla kannattaa miettiä omasta kokemuspohjasta kumpuavia konkreettisia haasteita, jotka vaikuttavat omaan työskentelyyn. Olemassa olevat kansainväliset esimerkit ja niiden soveltaminen suomalaiseen todellisuuteen on myös tuoda esiin.

Viiden kohdan listauksessa kannattaa ehdottomasti ottaa kantaa myös kulttuurin rahoituksen osuuteen valtion talousarviossa. Taide- ja kulttuurialan järjestöt ovat jo vuosia pyrkineet saamaan osuuden nousemaan yhteen prosenttiin. Selonteko on oivallinen paikka tarkastella tämän tavoitteen toteuttamisen realistisia mahdollisuuksia ja aikajännettä.

Kulttuuriala elää monessa mielessä murroskautta. Koronan runtelema ala hakee uutta kasvua taantumassa, jossa monen toimintakentän säännöt sanelevat globaalit toimijat. Tekoäly tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta haastaa jo nyt tekijyyttä ja tekijöiden oikeuksia. Pelkästään alustatalouden laajamittaisempi hyödyntäminen taide- ja kulttuurikentällä on muokannut toimintaympäristöä merkittävästi ja tekijyyden määritelmä on laventunut, sekä julkaisukynnys madaltunut joillain aloilla. Samalla se on haastanut säätelyä, joka on luotu fyysisen jakelun todellisuuteen, eikä parhaillaan pysty aina puuttumaan uusien liiketoiminnallisten muotojen epäkohtiin.

Muuttuva maailma, kehittyvät välineet

Digitaalisten alustojen hyötyjä tekijyyden demokratisoinnin ja julkaisukynnyksen madaltumisen lisäksi on tarkempi ymmärrys taide- ja kulttuurisisältöä käyttävien asiakkaiden mieltymyksistä ja tarpeista. Digitaalisilla alustoilla on mahdollisuus kerätä hienosyisempää dataa, kuin perinteisimmillä jakelukanavilla. Näin taiteen sisältöjä on helpompi kohdentaa yleisön kiinnostuksen pohjalta ja tehdä suosituksia myös uusista, omaa totuttua makua laventavista sisällöistä.

Datan omistajuus on kuitenkin valtava haaste. Esimerkiksi av-alalla katsojadata jää suoratoistopalveluiden omistukseen ja sitä luovutetaan heikosti alan yleiseen käyttöön. Näin tekijät eivät voi esimerkiksi tarkastella omien teostensa sisällöllistä kiinnostavuutta ja pohtia uusien teosten kohdentamista olemassa olevan datan varassa. Dataan perustuvat tuotantopäätökset saattavat tulevaisuudessa lisääntyä entisestään, jolloin tekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa omaleimaisen sisällöntuotantoon vähenevät entisestään.

AV-ala on voimakkaasti kansainvälistyvä, mutta tarvitsee kuitenkin tuekseen erilaisia rahoituksellisia instumentteja, osaamis- ja osaajapulaan vastaamista ja kansaivälisen verkostoitumisen tukemista. Suomalainen markkina on liian pieni merkittävän kasvun saavuttamiseksi, tämän vuoksi toimintaa tulisikin ajatella kansainvälisyys lähtökohtana, ei vain päälle liimattuna näkökulmana. Tässäkin ministeriöiden välinen yhteistyö on korvaamatonta. Kansainvälisyys ei kuitenkaan saa näyttäytyä uhkana omaleimaisille teoksille, jotka ammentavat suomalaisesta todellisuudesta. Erottautumistekijät on kyettävä tunnistamaan ja niitä on korostettava kestävästi, siten ettei suomalaiset jää tuottamaan vain raaka-ainetta kansainvälisille alustoille, vaan ovat itse jalostamassa sisällöt suoraan yleisörajapinnassa.

Osallisuus ja saavutettavuus

Taito- ja taideaineiden osuus peruskoulussa on vähentynyt kestämättömällä tavalla. Luovien aineiden määrää tulisi lisätä opetussuunnitelmassa ja nähdä ne tulevaisuuden menestystekijöinä työelämässä. Taide- ja kulttuurisisältöjä tulisi tarjota myös muiden oppiaineiden tueksi. Hyvä esimerkki tästä on Koulukino, jonka laatimat oppimateriaalit tukevat elokuvien käyttöä osana opetusta. Taide- ja kulttuuriala voi itse lisätä yhteistyötä kasvatuksen ja koulutuksen palveluiden kanssa. Perusopetuksen ulkopuolella harrastamisen Suomen mallia tulisi kehittää ja laajentaa, jotta jokaisella lapsella on mahdollisuus matalalla kynnyksellä harrastaa kulttuuria.  

Kulttuurilla on mahdollisuus luoda yhteisön yhteistä arvopohjaa, tukea suotuisaa kehittymistä yhteiskuntana ja turvata palautumismahdollisuudet kriisienkin keskellä. Taide ja kulttuuri lisää ymmärrystä ja asettaa ajankohtaisia tapahtumia perspektiiviin. Teokset tekevät näkyväksi mennyttä ja kykenevät kuvittelemaan tulevaisuutta, asettaen näin arkikokemukset osaksi yhteiskunnallista jatkumoa. Taiteen ja kulttuurin yksi keskeisimmistä voimista on kuvittelu. Taide luo mahdollisuudet nähdä asioita toisin ja valjastaa villeimmätkin ajatukset toteutettavaan muotoon. Taiteelle ja kulttuurille asioiden monimutkainen luonne ei ole vieras, vaan usein työskentelyn lähtökohta. Taide auttaakin ymmärtämään ihmisen rajallisuuden ja sen tosiasian, ettei kaikkea ole mahdollista tai tarpeen ymmärtää.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen on sekä lainsäätäjien, työnantajien kuin myös yksilöiden vastuulla. On pidettävä huoli, että säädösperusta turvaa mahdollisuudet ja tukee yhdenvertaista ja tasa-arvoista kohtelua taide- ja kulttuurialalla. Eriarvoistavan kohtelun lisäksi on puututtava myös rakenteelliseen, institutionaaliseen ja moniperusteiseen syrjintään ja rasismiin. Tasa-arvon toteutumista voidaan tukea muun muassa erilaisin työkaluin, joista esimerkkinä mainittakoon Women in Film and Television Finlandin pilotti tasa-arvotyökalusta, jonka avulla av-tuotantoon on mahdollista laatia yhdenvertaisuussuunnitelma. Jo pelkkä työkalun käyttö avaa ajattelua tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohtelun osalta av-tuotannoissa ja ohjaa alan käytäntöjä parempaan suuntaan.

Taide- ja kulttuurialalla tarvitaan edelleen myös moninaisuus- ja yhdenvertaisuuskoulutusta. Meidän on kyettävä tunnistamaan moninaisuutta paremmin ja mahdollistaa kulttuurien välinen vuoropuhelu oman alamme sisällä. Moninaisuutta voidaan edistää lisäämällä anonyymejä rekrytointeja tai hankehakuja.

Rakenteet ja toimintamallit

Tekijöiden taloudellisista oikeuksista tuottamiinsa teoksiin on pidettävä tiukemmin kiinni. Suomalaisen luovan pääoman ei voi antaa valua ulkomaille. Tätä voidaan estää tukemalla tekijänoikeudellisen arvoketjun alkupäässä tekijöiden asemaa ja oikeutta asianmukaiseen, sekä oikeasuhtaiseen korvaukseen. Teosten menestyksestä koituva taloudellinen hyöty tulisi nimenomaisesti kyetä hyödyntämään seuraavien tuotantojen tai teosten tekemisessä. Tämän luovan pääoman tuottamat mahdollisuudet ovat etenkin av-tekijöiden näkökulmasta realisoitumatta, johtuen vallitsevista korvauskäytännöistä.

Taiteen ja kulttuurin helppo saavutettavuus tulee turvata, mutta sitä ei voida tehdä tekijöiden kustannuksella. Jo nyt suoratoistopalveluiden mahdollistama digitaalinen jakelu on heikentänyt muusikoiden, käsikirjoittajien, ohjaajien, kirjailijoiden ja näyttelijöiden korvauksia. On tekijöiden etu, että teoksia käytetään aktiivisesti, mutta tekijöille on taattava teosten käytöstä asianmukainen korvaus. Sillä ilman taiteellisen pääoman hyödyntämisestä syntyviä tuloja, taiteilijat eivät voi tuottaa uusia sisältöjä yleisöjen saataville.

AV-alan julkinen tietopohja on miltei olematon. Suurena haasteena on datan sirpaleisuus ja omistus. Vasta viime vuosina on tehty katsauksia, joissa on pyritty hahmottamaan alan arvo-, data- ja rahavirtoja. Tekijäjärjestöt tuottavat taiteilijoiden ansionmuodostuksesta tutkimuksia, mutta valtakunnallista dataa koko taide- ja kulttuurialan tilanteesta ei ole koostettuna.

Korona teki näkyväksi kulttuurialan rakenteellisia ongelmia, erityisesti freelancereina työskentelevien osalta. Poikkeusaika osoitti, että monen kulttuurialalla työskentelevän todellisuus on kaukana hyvinvointiyhteiskunnan ideaaleista. Tämän vuoksi olisikin tärkeää, että taiteilijoiden asemaa tarkasteltaisiin erityiskysymyksenä sosiaaliturvaa uudistaessa ja pyrittäisiin huomioimaan korona-ajan haasteet erityisesti freelancereiden osalta. On selvää, että yhteiskunnallisessa tukiverkossa on aukkoja, joiden paikkaaminen on kriittistä ennen uuden kriisin kohtaamista.

Sitten vaan vastaamaan!

Olen tällä pitkällä kirjoituksella pyrkinyt herättelemään mahdollisia ajatuksia taustakyselyyn vastaamisen tueksi. Kyselyn kysymyksen asettelu saattaa tuntua vieraalta oman arjen näkökulmasta, mutta tässä kohtaa ei ole oikeita vastauksia. Selonteon poliittisen vaikutuksen vuoksi onkin vielä toistettava, että jokainen vastaus on tärkeä. Hyvä lähtökohta on kertoa omista kokemuksista ja yrittää pitää fokus tulevaisuudessa, taiteellisen työn tekemisen edellytysten turvaamisessa.

Kyselyyn voi vastata 21.11.2023 asti opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla: https://link.webropolsurveys.com/S/C72270C119246857

17.11.2023
Matti Numminen